Suomessa

Nyt olen ollut elokuun alusta Suomessa, ja vielä pari viikkoa edessä ennenkuin palaan kiinaan. Petteri lähti jo toissa vkonloppuna, siellä Kiinassa on kuulemma edelleen täysi kesä päällä, yli kolkyt astetta lämmintä ja kesäbileitä vielä. Nyt tällä kertaa Suomessa ollessa on oikein aktiivisesti ajatukset pyörineet siinä että millaista tulee täällä sitten olemaan kun palataan lopulta takaisin. Paljon siihen on vaikuttanut se, että nyt kun Petterikin oli täällä niin käytiin katselemassa vähän asuntoja, katteltiin aika laajasti sellaisista paikoista joista ei koskaan oltu edes kuultu, ja ihan kivoja tuntui jo olevan. Asuntoja katsellessa tulee väkisinkin ajatuksia mieleen siitä, että kuinka asunnossa eläisi, kuka olisi jos eläisi täällä, vaeltaisi huoneesta toiseen, miten päivät täyttyisi, entäpä jos asunto olisi ihan eri ympäristössä, erilainen, eri paikassa. Silloin elämä olisi erilaista, ja olisin ehkä vähän eri ihminenkin? Vai olisinko?

Tässä ollaan kuitenkin oltu vähän niinkuin lomalla omasta elämästä, sellaisella irtojaksolla, jonka aikana kaikkea voi miettiä uusiksi. Essin (vapaamuuraritarsisar jonka kanssa vietämme aikaa spekuloiden tulevaisuutta) kanssa ollaan puhuttu siitä että elämä jakautuu helposti jaksoihin, ja jaksojen siirtymävaiheet on ne vaikeat ja kivuliaat. Kivuliasta on myös se jos siirtymävaihetta ei tule ja sitä jää ns. edelliseen jaksoon lillumaan. Siirtymävaiheita ojennetaan meille aika paljon valmiina (koulut, opiskelut, parisuhde, lapset, lasten eri elämänvaiheet, jne.) mutta onko mahdollista siirtyä vaiheesta toiseen jotenkin muuten jos tuo kuvio ei miellytä tai muuten vaan osu itselle??

Uskon että ulkoiset muutokset sysäävät meitä siirtymään vaiheesta toiseen, ja olen päättänyt että tämä kiinanvaihe on sellainen välivaihe, jossa voin pohtia mitä haluan seuraavalta. Ihanaa ylellisyyttä, monesti joutuu tavallaan siirtymään vaiheesta toiseen samaan aikaan kun elää edellistä, se vaikeuttaa miettimistä ja sotkee ajatuksia, pelottaa päästää irti vanhasta ja hypätä uuteen. Tässä saa kellua veden varassa jonkun aikaa ennen hyppyä. Ihanaa ylellisyyttä on myös se että mukana on Petteri, jonka kanssa voi keskustella kaikesta, sillä yksin muutokset ovat pelottavia. Kamalaa on se että monet ihanista ystävistä ovat kaukana (kiitos Facebookille ja nykyaikaiselle teknologialle, ja työlleni joka raahaa mut välillä "lomalle tältä lomalta"), niin kaukana ettei oikein voi saada sitä tukea ja turvaa jota suurissa muutoksissa niin kovasti kaipaa. Uskon että mä olen eri vaiheessa elämääni ensi keväänä kun tullaan takaisin, ja toivottavasti jo sinut sen uuden vaiheen kanssa. Ulospäin se ei näy mutta sisällä muutos tuntuu ihan valtavana. Ja se riittää mulle.