Mumbai - Maailman paskin paikka

Tänään pääsi kokeilemaan intialaista "tehokkuutta". Tunnin lento Hyderabadista Mumbaihin teki 1,5 tuntia silmukoita Mumbain edustalla odotuskuviossa. Tästä seurasi se, että missasin illan viimeisen yhteyslentoni kohti Chengdua. Mutta ei toki ennen kuin taksikuski yritti kusettaa kymmenkertaisen maksun taksista. En maksanut, olin niin ärtyneellä tuulella. Katsokaas, Mumbain sisäisten lentojen kentältä pitää mennä taksilla n. 10 minuuttia kansainväliselle kentälle. Kansallisella kentällä ei ollut myöskään minkäänlaisia keinoja kommunikoida kansainväliselle puolelle esim. ilmoittaakseen että yksi matkustaja tulee myöhässä...

No, lento meni nenän edestä ja siitä toista yhteyttä selvittelemään. Sitä mentiin lentokentän kaukaisimpaan nurkkaan jonnekin ihmeelliseen takahuoneeseen lattialla lojuvan jätteen ja yltä näkyvän taivaan välistä. Mainitsinko että Mumbain kansainvälinen lentokenttä on homeinen murju joka käyttää rakennustyömaan ja purkutalon välimuodolta. Joka se kyllä onkin.

"Toimistossa" selvisi että sinä iltana ei mun lentoyhtiö kyennyt mitään järjestämään eikä oikein kiinnostanutkaan kun toinen lentoyhtiö oli se joka oli myöhässä. Samalla yritin selvitellä Leylan avulla SMT:n salaista 24H-numeroa, joka aikanaan mutkien kautta löytyikin. Sillä sinänsä ei tässä vaiheessa ollut väliä koska kaikki soittoyritykset kilpistyivät India Mobilen ilmeiseen mainoslauseeseen "verkko varattu". Go indians!

Siitä sitten lentokenttähotellia etsimään, jotta saisi seuraavan lennon etsittyä rauhassa, nukuttua ja ehkäpä syötyäkin. Hotellitiskiä etsiessäni (lentokenttä on myös layoutiltaan ihan vessa, ei pelkästään ulkonäöltään ja hajultaan) tuli joku lentokenttävirkailija selittämään että hän voi bookata hotellin ja oli oikeastaan soittanut jo Sofiteliin josta ne lähettää auton. Väsymyksestä turtuneena sanoin että "ok, whatever". No, varoituskellot rupesivat kuitenkin kilistämään, kun auto tuli eikä se ollut ensinkään sofitelin vaan jonkun ihan toisen. Väsymyksen ja ärtymisen määrä oli kuitenkin sen korkuinen, että valmistauduin vetämään kilarit jos jotain hämärää hommassa olisi. Onneksi tuokaan hotelli ei ollut kovin kaukana, ja ihan hyvin liikennöidyn tien varrella. Hotellissa heti kysyin hintaa, ja vähän kakisteltuaan sanoi ihan kohtuuttoman luvun. Ilmoitin että tuskin ja sanoin että lähden vetämään. Mies tiskin takana rupesi avautumaan että "mikä hinta olisi sopiva", etten voi lähteä kun "rekisteröinti on kesken" ja että "kyyti hotellille pitää ainakin maksaa". Ilmoitin vaan että " ei tasan tarvitse" ja kävelin laukkuineni kadulle. Mies jäi mölisemään sinne jotakin vartijoidensa kanssa.

Seikkailut kuitenkin jatkuivat, otin hotellin edestä riksan ja pyysin intercontinentalille (jonka näin lentokentälle mennessäni), ja lupasin maksaa ylenpalttisen summan siitä että veisi perille ilman kummempia säätöjä. No hotellilla mies ryhtyi kuitenkin ahneeksi eikä suostunut oikein antamaan vaihtorahaa. Pyysin hotellin vartijan apuun ja maksoin vain mittarin mukaan, kymmenesosan alkuperäisestä tarjouksestani. Olisi suostunut yhteistyöhön hyvällä, mutta ei, halusi ryhtyä ahneeksi...

Buukkasin intercontinentalista huoneen ja sinne päästyäni kello oli n.2 yöllä. Soitin aiemmin mainittuun 24h-numeroon (hotellihuoneen puhelimesta, koska verkko oli vieläkin varattu), josta selvisi, että ainoa järjellinen yhteys kotiin lähtee samana aamuna 5.45. Eli 1,5 tuntia aikaa nauttia hotellihuoneesta! No, pikainen kylpy ja matkatavaroiden järjestelyä, ja takaisin kentälle.

Lentokentällä sai taas nauttia huonosta palvelusta, oudosta mutta kauhean tiukasta byrokratiasta, homeisita fasiliteeteistä ennen kuin nyt olen juuri pääsemässä koneeseen, josta 15 tunnin kuluttua olen toivottavasti kotona...

Jos suunnittelette Mumbaihin menoa, niin minulla on vain yksi neuvo: älkää.

[Kirjoitettu 4.30 Mumbain lentokentällä, takana pari nukkumatonta yötä ja viikon verran erilaista reissailua.]

Epilogi: Loppulento meni ihan mukavasti ja kun perjantai-iltana siinä kymmenen maissa saavuin Chengduun, on pakko myöntää että koskaan ei ole ollut yhtä kotoisa olo palata paikkaan josssa kaikki on siistiä, hyväkuntoista, luotettavaa ja järkevää.

Ruokablogi: Sichuanilainen keittiö, osa 1

Tätä aihetta on lupailtu pitkään, ja nyt se tulee: ruokaraportti kiinalaisesta ruoasta.

Tieto numero yksi: kiinalainen ruoka ei ole ollenkaan sellaista kuin Suomen kiinalaisissa ravintoloissa. Tai ei ainakaan sichuanilainen!

Tieto numero kaksi: vanhan vitsin mukaan kiinalaiset syövät kaikkea muuta nelijalkaista paitsi pyötää. Tämä pitää paikkansa - ajoittain syömässä käydessä olo on kuin Pelkokertoimessa.

Tieto numero kolme: sichuanilainen ruoka on tulisinta kiinalaisessa keittiössä, eli chiliä käytetään erittäin runsaasti tuomaan tulisuutta (la), sekä sichuaninpippuria tuomaan omalaatuista suuta turruttavaa tunnetta (ma). Näiden makujen yhdistelmä eli ma la on usean sichuanilaisen ruokalajin ytimessä.

Tieto numero neljä: sichuanilaiset rakastavat hot pottiaan, ja vievät uuden vieraan aina syömään ensin sitä. Tässä öljyisessä isossa pyttipannun ja fonduen risteytyksessä toteutuvat kaikki edelliset kohdat täydellisesti.

Sichuanilainen hot pot (http://en.wikipedia.org/wiki/Hot_pot) on siis ruokailukokemus joka kuuluu jokaisen Chengduun saapuvan matkailijan pakollisiin tehtäviin. Kyseessä on siis sichuaninpippurilla maustetussa chiliöljyssä tapahtuva ruokien kypsentäminen ja syöminen hyvinkin foduen tyyliin. Hot pot -ruokailu on mukava sosiaalinen tapahtuma, jossa kaikki seurueen jäsenent istuvat keskellä pöytää olevan suuren hot potin äärellä (pöydässä on kaasukeitin öljyn pitämiseksi kiehuvana) . Ruoka-aineita poimitaan öljystä ja syödään sitä mukaa kun ne kypsyvät. Öljystä nostetuaan ruoka-aineet dipataan sesamiöljystä, osterikastikkeesta, valkosipulista ja korianterista tehtyyn seokseen, jonka tehtävänä on sekä antaa suupalalle lisää makuja, että poistaa ylimääräiset chiliöljyt makupalasta. Hot potissa voidaan kypsentää ohuita filesuikaleita, salaattia, sieniä ja tofua, mutta todelliset herkkusuut valitsevat lehmän kurkkutorvea, lehmän ja kanan vatsalaukkua, hanhen kieltä, kanan varpaita ja muita erikoisuuksia valikoimaansa. Pelkkää erikoisuuden tavoittelua ei näiden eläimenosien valinta ruokalajiin kuitenkaan ole, vaan ne ovat juuri perinteistä hot potin sisältöä - hot pot on saanut alkunsa torikauppaista, jotka pyttipannumaisesti yhdistivät ja kypsensivät toripäivän ylijäämäosat keskenään kiehuvassa chiliöljyssä yhdessä syötäväksi.

Ulkomaalaisen mielestä hot pot saattaa olla turhan tulinen, sichuanin pippurin maku hieman liian outo, sekä ruoan ylenpalttinen öljyisyys saattaa tuntua aluksi raskaalta. Mutta paikalliset rakastavat tätä annostaan, ja syövät sitä mielellään vähintään kerran viikossa!

Josta päästäänkin toiseen Sichuanilaiseen erikoisuuteen eli sichuaninpippuriin (http://en.wikipedia.org/wiki/Sichuan_pepper, hua jiao eli kukkaispippuri). Tätä pippuria käytetään mausteena suuressa osassa sichuanilaisia ruokalajeja, ja sen erityinen ominaisuus on sen aiheuttama turruttava tunne suussa - pippuria onkin ennenaikaan käytetty puudutusaineena hammasoperaatioissa. Kukkaispippuri on kuvaava nimi pippurille, sillä se maku on erittäin voimakkaasti aromaattinen ja kukkainen - niin paljon että se voi tuntua länsimaisen mielestä lähes kemialliselta.

Sichuanilaiseen keittiöön liittyy paljon muitakin ruokatyyppejä ja -lajeja kuin hot pot, joista tutuimpana voisi mainita ehkä parhaiten länsimaiseen makuun sopivan, kanaa, maapähkinöitä ja kuivattua chiliä makeassa kastikkeessa yhdistävän gong bao ji ding:n eli kung pao -kanan. Mutta näistä lisää ensi kerralla!

Kuvia päivitetty

Nyt ehdin lisäämään kuvia aiempiin teksteihin; ainakin E'mei Shanista, Japanin matkasta, ja Moon festivalista.