Ihminen on sopeutuvainen eläin

Ei tätä blogia ihan hylätty ole vaikka melkein kylläkin. oikein hämmästelen kuinka vähän sanottavaa mulla enää on mihinkään. kaikki on jo nähty? sanottu? koettu? seikkailut seikkailtu? keski-ikäistytty? unohdettu internetin käyttö?

Uuden vuoden pileissä rupesin laskemaan että viime vuonna mulla kertyi matkapäiviä plakkariin n. 170. Ei ihme ettei lentämisestä saa enää kicksejä. Osa toki (ja onneksi) loma-matkoja, mutta useat työreissuja. Enimmäkseen Suomeen. Koska olen nimennyt blogin Kiinan-päiväkirjaksi, ei Suomen päivistä sovi kirjoittaa. Olen miettinyt että pitääkö aloittaa uusi blogi jos haluaa hämmästellä Suomessa tapahtuvia asioita. Vai nimetä tämä uudestaan? Vai olla vaan tuhlaamatta internetin kapasiteettia ja lakata kirjoittamasta yhtään mitään? Toisaalta moni on kysellyt että mitkä asiat Suomessa hämmästyttävät tai mitä tulee Kiinasta ikävä. Veikkaan että ensimmäisen vuoden paluun jälkeen Suomessa jaksavat hämmästyttää mitä kummallisimmat asiat.

Mua hämmästyttää ensinnäkin se, että miksi ravintolassa pitää pyytää laskua? Luulisi että ravintola toivoo minun maksavan, eikä päin vastoin. Pyytämisen lisäksi sitä joutuu usein odottamaan ihan kohtuuttoman kauan. Niinkuin olisi jotenkin epäkohteliasta tuoda sitä laskua liian nopeasti. Siis että epäkohteliasta täyttää se pyyntöni? Vai vetkutetaanko sitä jotenkin silleen että unohtaisin ennen laskun saamista että ruokani oli hieman viileää, liian suolaista, suoraan ketjun keskuskeittiöltä tympeän henkilökunnan eteeni roiskaisemaa, ja olisin sitten suorastaan tyytyväinen maksaessani hinnan joka kevyesti peittoaa Chengdun parhaimman ravintolan hintatason? Jos kuulostan katkeralta, se johtuu vain siitä, että yritän peitellä häpeääni siitä että siis tämän vuoksi kävelin vahingossa ravintolasta ulos maksamatta.

Jos lasku olisi tuotu minulle pyytämättä olisin toki sen maksanut. Tai jos henkilökunta olisi jollain tavalla edes ollut lähellä olisin voinut asian ehkä muistaa. en tiedä. ehkä mä olen pilalla kiinanvuosien jälkeen.

Jos ravintolat jossa olen käynyt alkavat nyt tutkia mennyttä kassavirtaa, mun täytyy myös sanoa että en olisi ajanut takaisin maksamaan laskua (tajusin sen vasta kotona). Ravintoloitsijoiden onneksi mun ystävät on eri maata, ja Essi kävi maksamassa laskun periaatteella "wat gous äround, kams äround".

Mutta joo, eiköhän siihenkin sopeudu. Ihminen on kyllä sopeutuvainen eläin. Nyt kun Suomeen-paluu päivä on tiedossa (tullaan 29.5.) niin aivot on selkeästi kääntyneet suomeen päin. Sitä miettii millaista arki sitten on, missä päivänsä viettää, mitä puuhaa jne. Eikä ollenkaan tunnu siltä että olisi kamalaa palata, vaikka toisaalta vielä pari kuukautta sitten toivoi että voisikohan Kiinaan vielä jäädä. Erikoinen juttu.