Tänään pakkasin lentokoneeseen ensimmäiset vieraamme, mun äidin ja Helvi-tädin. Tulivat tänne pari viikkoa sitten, ja varmasti mielessään kuvittelivat että tämä olisi tietynlainen paikka, ja uskoisin että lähtiessä pää oli pyörällä ja monet ennakkoluulot murentuneet...
Oli hienoa olla täällä asiantuntija, me huomattiin että meidän kiinankielellä pärjää jo ihan hyvin (vaikka ehkäpä vieraamme välillä tuskastuivatkin meidän kielitaidottomuuteen, mutta kun itse muistaa kuinka vaikeaa täällä oli alussa, niin huomaa että meidän kielitaito on kyllä kehittynyt huimasti. ja ihan muutama sanakin kiinaa riittää helpottamaan kommunikoitua) ja osataan liikkua täällä meidän kaupungissa oikein hyvin!
Käytiin kiertämässä erilaisia ostospaikkoja, markkinoita, kauppakeskuksia, tavarataloja, pikkukatujen pikkukauppoja ja turistikojuja, nähtiin temppeleitä, puistoja, pandoja, paljon kukkia (täällä on juuri paras kevätkukinta käynnissä, persikkapuut, kirsikkapuut ja magnoliat kukkii) ja tottakai erilaisia ravintoloita. Kuten jo aiemmin todettu, tämä kiinalainen ruokakulttuuri ei ihan muistuta Kilon kiinalaisen ruokalistaa, ja on pikkasen konstikasta, mutta reippaasti söivät kaikenlaista ja molemmat opettelivat puikkojen käyttöäkin. Kyllä me käytiin myös länsimaisissa ravintoloissa välillä.
Matkan kohokohta äidille ja tädille oli varmasti viikonlopun Xianin matka. Kaikki kunnia itselle (kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse), me oltiin järjestetty kaikki kun paraskin matkatoimisto), lennot oli varattu, hotelli samoin (tosi hyvä huoneistohotelli täydellisellä paikalla vanhassa keskustassa), ja joka päivälle oli aamupäiväksi nähtävyyksiä, hieman shoppailua, sitten hetki lepoa, ruokailut jne. Nähtiin muslimikortteli, moskeija, rumpu-ja kellotornit, vanha muuri, pagodat, ja tietysti terrakottahevoset ja sotilaat!!!
Ne oli kyllä hienot ja vaikuttavat ja niitä oli paljon. Sinne kannattaa mennä heti aamulla, koska nähtävää on paljon ja turisteja tuodaan koko ajan lisää busseittain ja iltapäivällä ruuhkaa on jo enemmän. Kolme päivää oli ihan tarpeeksi Xianin näkemiseen, kaksikin päivää ehkä olisi riittänyt mutta sitten ei olisi pidetty ruokalepoa.
Nyt toisella viikolla vieraamme olivat jo sen verran itsenäisiä että uskaltautuivat taksikirjan avustuksella kaupungille keskenään. Ei tämä siis niin pelottava paikka ole!
Äiti voisit laittaa omat kommentit kommentiksi tähän niin saatte ihan ensikäden kokemusta? :-)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
hei
Olen yrittänyt laittaa kommenttia Kiinan matkastamme, mutta ei meinaa millään onnistua!Matka oli todella antoisa; näimme enemmän kuin osasimme toivoa,kiitos hyvän organisoinnin(Leylan lista oli hyvin suunniteltu).Nähtävää on paljon , kaikkea ei vielä oikein tajuakaan miten tärkeissä paikoissa on tullut käytyä.Suomalaisittain paikalliset tavarat ovat halpoja, mutta tarvitseeko kaikkea??
Xianissa kannattaa käydä ja kaikkia ruokia maistella, vaikka näyttävätkin oudoilta.Ei ainakaan vielä olla niistä sairastuttu!
Kiitos Leylalle ja Petterille kaikesta!
Lähetä kommentti