Läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun

Huh, siis nytkö on jo lokakuu. Meidän blogeilu on kyllä laiskistunut huomattavasti. Teidän täytyy lukea se niin että meidän elämässä ei ole niin paljoa kiinnostavaa, tai sitten kiinnostavaa on niin paljon että ei ehditä blogeileen. We'll never tell you!

Eilen oli taas uusi todiste globalisaation ihmeellisestä voimasta, illalla käytiin paikallisessa Jah Barissa kuuntelemassa Jyväskyläläisen Oriental Jamin keikkaa. Pojat oli lähteneet Kiinan kiertueelle, viime viikolla Chongqingissa, tällä vkolla Chengdussa ja sitten Pekingissä. Viikonloppuna on täällä isompi festari Rock Aid Sichuan (viime vuoden maanjäristyksen uhreille, tiedetään että tänäkin vuonna on ollut maanjäristyksiä, mutta ei täälläkään oo vielä saatu kouluja eikä taloja takas pystyyn...), jossa tämä suomalaisbändi myös esiintyy, kiinalaisten bändien ohessa. Tämä festari on meille iso kulttuuritapahtuma, yksi asia mitä täällä ollaan vähän murjotettu, on musiikki ja kulttuuritarjonnan pienuus. Tai siis korjataan lausuntoa, varmasti täällä on paljon musiikki ja kulttuuritarjontaa, se vaan että me
a) ei tajuta siitä tarjonnasta mitään, ja
b) ei edes tajuta mainoksista yhtään mitään, joten ei edes voida mennä paikan päälle ihmettelemään että kas, kun ei tajuta mitään.

Suomessa on aika hyvin kulttuuria tarjolla, en tajua kuinka se voi kannattaa (tai ei kai se kannatakaan) tarjota niin paljon kulttuuria niin pienelle joukolle ihmisiä. Mutta kyllä ne taiteeseen ja kulttuuriin menevät veroeurot on ihana asia, kyllä sen huomaa kun ei vuoteen pääse konsertteihin, teatteriin, stand-uppiin jne...

Sichuanilaista oopperaa ollaan toki käyty katsomassa pari kertaa, se on ihan hienoa, akrobatiaa, temppuja, ja paikallinen ihme naamionvaihtajat (jotka vaihtaa silkkinaamareita niin vauhdilla että sitä ei vaan pysty näkemään!). Se on ihan ok viihdettä, mutta niidenkin joukkoon kuuluu aina ns. tarinaosuus jossa kiinalaiset nauraa ihan kaksin kerroin ja me haukotellaan kuuluvasti kun ei tajuta pöläystäkään. Vaikka siis meidän kiinan kirja vakuuttaa meille että ollaan jo level 3lla ja osataan kiinaa oikein hyvin, se käytännön kielitaito on kyllä ihan olematon. ja oikein kiukuttaa että miten se voi olla, mä tiedän mikä on kiinaksi "porkkana" ja "vuokranantaja", kuinka on mahdollista etten mä ymmärrä vitsejä??

Me käytiin tossa välissä lomailemassa Koreassa, oltiin n. vko Soulissa ja sitten mentiin Sokchoon ja Gyeon-juhun (se on sen paikan nimi, oikeasti). Soul oli kyllä vierailun arvoinen paikka, se oli jotenkin mielenkiintoisesti kaikella tavalla kiinalaisten ja japanilaisten kaupunkien välimaastossa, paitsi että amerikkalaisten ketjuliikkeiden määrä päihitti kyllä sekä kiinan että japanin. Jostain syystä korealaiset on omineet amerikkalaisesta kulttuurista erityisesti erilaiset kahvilat ja DONITSIT, niitä oli joka paikassa, ja mä löysin myös mun lempiheikkouteni "Auntie Anne's Pretzels". Mä en kyllä voisi asua missään sellaisen lähellä, tai toisaalta voisin, mutta 100-kiloisena!

Ne pienemmät kaupungit, tai kylät, oli myös ihan mielenkiintoisia (siellä lähinnä kierrettiin luonnonpuistoja ja kukkuloita/vuoria) mutta ei nyt niin erilaisia japanilaisista pikkukylistä että niitä erikseen olis ehkä tarvinnut mennä katsomaan. Mut saatiinpahan sulatettua ne pretzelit, koska ne vuoret oli aidosti jyrkkiä ja kiipeämään jouduttiin aika paljon.

Matkan lisäksi ei elämään just ehkä kuulu kun ahkerointia, töissä, kiinantunneilla, kuntosalilla. Ollaan eletty munkin/nunnan elämää täällä askeettisesti ja säästäväisesti (me ollaan sit lomalla niitä lamantappajia jooko), odottaen noita festareita ja niiden jälkishamppanjoita :-)