Oodi TVlle

Tämä on puheenvuoro syrjityn ja halveksitun terapiamuodon puolesta. Te jotka puhutte TVn turruttavasta voimasta ja paheksutte ihmisiä, jotka tuntikausia viettävät TVn ääressä kun voisivat sen sijaan tehdä jotain (teidän mielestänne) hyödyllistä, te ette tiedä mistä puhutte. Olen itsekin ehkä joskus alentunut sellaiseen älymystösnobbailuun että olen haukkunut TVtä turhaksi, mutta voi, nyt minä olen nähnyt sen kajon. Sen joka lohduttaa, virkistää, saa hetkeksi unohtamaan ympäröivän maailman paineet ja odotukset, tuo olohuoneeseemme elementtejä tutusta ja turvallisesta.

Ikean huonekalut on ihan jees, mutta TV on varmasti suurin viihtyvyysmomentti meidän kotonamme. Täällä ollessa TVn merkitys on kasvanut arvoon arvaamattomaan. Sieltä näkee tutut hahmot (Gilmoren tyttöjä pyöritetään toista kertaa ympäri ja ne tytöt on jo kuulkaa kuin meidän ystäviä), kuulee tuttuja kieliä ja sen luokse ei tarvitse mennä. Se on siinä ja odottaa, uskollisesti sitä hetkeä kun meillä illalla töiden ja kaupunkisompaamisen ja ravinnonmetsästyksen jälkeen on aikaa hetki lämmitellä sen hukkaenergiassa. Silloin keitetään kuppi teetä (teekään ei saa niinä hetkinä olla liian kiinalaista, mieluiten dean&delucaa tai jossei ihan sitä niin ainakin celestial seasonsia ällösiirappiseni "viisauksineen") ja katsotaan ketä tuttuja olisi näkyvissä, onko ystävämme piruileva House, kenties neuroottinen Monk vaiko Mythbustersin pojat? Voi TV, mitä me tehtäsikään ilman!?

Viikonloppuna meidän TV-elämämme sai lisäaspektin: asennettiin TV-kaista.net koneelle, eli nähdään Suomen tvtä tunnin verran jäljessä nauhalta. Heti katsottiin uutiset ja Stromsö ja ihmeteltiin että onpa teillä kurjat säät ja paljon vapaa-aikaa... Syy tähän asennukseen oli varsinaisesti se Tallitähdet-finaali, hassua kattoa horse shown tuttuja maisemia täältä käsin. Friikkiä.

Kauan eläköön TV!