Pitkään on ollut hiljaista blogissa, sorry siitä. Meillä (ainakin mulla) on ollut vähän sellaista "kulttuuriväsymystä" tai matkaväsymystä, tai väsymystä olla vieraassa paikassa. Todennäköisesti osittain siksi, että arki alkaa jotakuinkin sujua, kaikki ei ole enää niin ihmeellistä/kiinnostavaa, ja toisaalta siksi että tajuaa että oikeastaan aika pitkä aika mennyt eikä vielä ehkä oppinut tarpeeksi. Mulla tuli myös Suomesta palattua hetkeksi sen asian tiedostus, että se Kiina jossa me asutaan (hienossa asunnossa, länsimaisia naapureita ympäriinsä, hurautetaan japanilaiseen tavarataloon tai saksalaiseen oluttupaan) ei taida kyllä olla Kiinaa laisinkaan. Siis voidaanko me sanoa että ollaan asuttu Kiinassa? Vai ollaanko me asuttu expattipehmusteissa ja aina välillä käyty kyläilemässä Kiinassa? Vaikea sanoa...
Kuoppaa on lisännyt vastoinkäymiset kiinankielen opiskelussa. Lähinnä mulla. Petterillä on selkeästi parempi visuaalinen muisti ja sillä tuntuu olevan kohtuu helppoa erottaa ne katiskat toisistaan, mutta ei mulla. Lisäksi opettaja tosiaan on ollut aika lailla kimpussa, että toonit ja suhut menee miten sattuu. Viimeinen pisara oli se kun Petterin autokuski rupesi avautumaan että "Petteri speaks so much better Chinese, your Chinese sucks". Mä olin ihan järkyttynyt. Mistä sekin mitään tietää, itekin puhuu jotain paikalliskieltä jota kiinaksi voi kutsua vain valtion viranomaiset...
Mutta tästä kiinankielestä on valjennut taas ihan uusia ulottuvuuksia. Siis se kuinka erilainen lähtökohta tässä kielessä on. Mä ymmärsin jo aiemmin että samalta kuulostavalla sanalla voi olla useita merkityksiä (niitä laillisia tavuja kun on aika vähän), mutta samalla kirjoitusmerkilläkin on, niin se puhuminen ja ymmärtäminen on tosiaan ihan kontekstipohjaista. Eli jos jonkun sanan sanoo irrallaan niin kukaan ei tule tajuamaan mitä tarkoitat. Ja jos osaa vaan irrallisia sanoja, niin good luck...
Joo mutta tämän tajuttuani (ja kannustuksen ansiosta) se kiinankielen opiskelun motivaatiokin on ollut aika nollassa, ja tietysti tämä kylmempi ja kostempi sää ei ole niin makeeta kun beachikelit, niin ei ollenkaan haittaa että edessä on parin vkon reissu Suomeen (sielläkin säät kuulemma ei mitkään aurinkoiset) ja sen jälkeen pian koittaakin Australian (ja mahdollisesti yhdistettynä Uuden-Seelannin) reissu. Eli jos jollain on jotain matkavinkkejä niille kulmille niin kommentteja kehiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hei mut kiva, että jaksoit kirjoittaa!
Joo kyllä tämä tästä alkaa tämä kuoppakin taittua. Eilen ravintolassa mun kuullunymmärrys- ja Petterin puheentuottokyky yhdistettynä tuottaa jo ihan kohtuullisen turistikiinan, eli onnistutaan tilaamaan ravintolassa ja ymmärtämään meiltä kysytyt kysymykset. Täytyy kyllä myöntää että ravintolassa oli englanninkielinen menu, ei me ehkä himmeleiden kanssa oltas vielä pärjätty...
Lähetä kommentti