Itseä etsimässä

Ennen kun me lähdettiin tänne niin Kea (tiedättehän kaikki Kean? Jos ette niin kannattaa tutustua) sanoi että, ajatteles kuinka jännää mennä sinne kun voit tutustua itseesi ihan uudella tavalla. Kun ei siellä ole ketään (paitsi Petteri) joka tuntisi, niin ei kukaan odota käyttäytyvän "niin kuin ennenkin", eikä kukaan suhtaudu mitenkään aikaisempien kokemusten perusteella.

Se oli jännittävä ajatus, tietysti samalla aika pelottava. Mitä mä olen jos mun aiemmat tekemiset ei merkitse mitään? Minkälaisena muut mut näkee jos eivät yhtään mitään minusta tiedä? Mikä on sitä olennaisinta minua, joka kulkee mukana vaikka ympäristö ja asiat ympärillä muuttuu? Pelottavinta tietysti oli miettiä, että entäpä jos mä en tykkää siitä minusta?

Nyt ollaan täällä kuudetta viikkoa ja muutamia asioita olen jo oppinut itsestäni. Ja joitain asioita joiden olen luullut olevan osa minua, olen kadottanut. Esimerkiksi pitkät hiukset!

(Tämä välikevennyksenä ettei mene liian syvälliseksi)
Eilen sitten uskaltauduttiin parturiin, monen päivän pohdinnan jälkeen. Me oltiin internetistä printattu kuvat että millaset tukkamallit (mulla oli kuva Eva Longorian tukasta http://www.hairfinder.com/celebrityhairstyles/eva-longoria2.jpg), mikä oli äärimmäiseen tarpeeseen, sillä kumpikaan meistä ei halunnut peruskiinaritukkaa, eikä parturi-kampaamossa osattu sanaakaan englantia.





Me mentiin sinne ja pantomiimeiltiin saksia. Sen ymmärsivät ja laittoivat meidän ensin hiustenpesuun ja päänahan hierontaan. Oli ihanaa.

Sillä aikaa olivat soittaneet englantia puhuvan kaverin paikalle, joka tuli sitten tulkkaamaan, Petteri selitti mitä se halusi, ja mä sanoin että samalla idealla kun kuvassa, eli kerroksittain, mutta pidempänä). Longer toisti se tulkki. Great.

Saksia käsitellyt mies vaikutti ihan asiansa osaavalta, ja tutkiskeli mun tukkaa ja kuvaa ja pohdiskeli että saisikohan tästä tuollaisen. Sitten alkoi napse käydä. Petteri oli ollut jo puoli tuntia valmiina kun mä pääsin pesulle ja tukkaa oli multa lähtenyt aika lailla. Eikä muuten ollut longer kun siinä kuvassa. Sitten alko muotoilu, ja sen lomassa parturi vielä vähän napsi, ohensi ja lyhensi, ja sitten asetteli tukan. Oli ihan samanlainen kun kuvassa. Menin maksamaan ja ne selitti että Petteri oli jo maksanut. Petteri oli luullut maksaneensa vaan omansa (60 yuania, eli 6 euroa) mutta ei, siihen sisältyi myös mun puolentoista tunnin kampaamo. täällä voi oikeasti käydä kampaamossa vaikka pesemässä tukkansa päivittäin jos haluaa.

Mä ajattelin että seuraavaksi meen sen kuvan kanssa plastiikkakirurgille ;-))

Joo, mutta siis. Tukka ei ole enää pitkä. Identiteettikriisin poikasta pinnassa sen vuoksi, pakko myöntää.

Toinen identiteettihäiriö tulee siitä etten ole enää pieni. Olen aina tottunut olemaan pieni, mutta täällä olenkin XL-kokoa. Jos sekään menee. Hihansuut ja lahkeensuut ovat yleensä liian pienet, niistä menee vaan puolikas raaja läpi. Olen myös pitkä, ja lihaksikaskin. Suomessa todellakaan tuntenut itseäni millään tavalla urheilulliseksi, niin täällä olo on kuin treenatulla härällä. Kuntosalilla tunnen oloni ihan ammattilaiseksi juoksumatolla 2 minuuttia jaksavien paikallisten rinnalla (toki mulla on myös tosi personal trainer, Petteri vahtii vieressä ettei yhtään sarjaa skipata). Ja siis mä en ole ikinä oikein käynyt Suomessa kuntosalilla.... Kiinalaiset naiset on niin pieniä ja hentoja ettei niiltä millään luonnistu yhtä painavien kauppakassien kanto kun minulta! En tiedä onko se positiivista vai negatiivista, kaipa täällä pitäisi antaa jonkun toisen kantaa kassit muutenkin.

Positiivisia yllätyksiä on ollut muunmuassa se että mä olen hyvä uimari. Suomessa olen aina ajatellut että olen tosi huono uimaan (hädin tuskin koiraa jaksan päästä päähän), mutta täällä kun oltiin siellä aaltoaltaassa, niin mä olin yksi harvoista ilman pelastusliiviä ja opetin kiinalaisia kellumaan. Jos kiinalaisia on kuitenkin aika iso prosentti maailman väestöstä, niin maailman väestöön suhteutettuna mä olen ilmeisen hyvä uimaan.

Toinen yllättävä (ja täällä tuikitarpeellinen) ominaisuus jonka olen itsestäni löytänyt, on se että mä olen aika joustava. Mä kestän ihan hyvin sen että jos (tai siis täällä kun) suunnitelmat muuttuu, sekä sen jos (tai täällä siis kun) en tajua jossain yhtään mitään. Mä osaan jäädä oottelemaan ja ajatella että kyllä ne asiat selviää. Hassua että kotona on saattanut hermostua jos joku päivässä menee eri tavalla kun on suunnitellut...

Tällaista itsetutkiskelua tällä kertaa, täytyy lähteä kokemaan lisää niin oppii taas jotain uutta (mahdollisesti myös itsestään)!