Työmatkalesken yksinäinen viikko

Tällä viikolla piti kirjoittamani paljon blogia. Kuvittelin tekeväni paljon roikkuneita töitä. Katsovani TV-tä, nyyhkyleffoja, lukevani pokkareita. Pääseväni vihdoin pinnalle roikkuvien kiinankielenläksyjen kanssa. Potevani ikävää ja surkuttelevani itseäni kun Petteri on Suomessa. Noh, juupa juu. Mä olen ollut sellaisessa sosiaalisessa pyörityksessä että joka päivä on ollut jotain, pelisessioita, tyttöjen pizzailtaa, illallisia, kirppareita, kyläilyä. Sosiaalinen elämä täällä on kyllä omaa luokkaansa. Tämä väliaikaisuus ja se että kaikki on samassa tilanteessa lähentää tosi paljon, ja nyt on tutustunut paljon ihan erilaisiin ihmisiin. Kauhean hyvin kaikki tuntuu tulevan juttuun, taustasta ja elämäntilanteesta riippumatta. Me ulkomaalaiset ollaan täällä pieni tiivis vähemmistö, ei edes niin että me suomalaiset, vaan yleensä ulkomaalaiset. Perjantaina kävin brittiläisen kauppakamarin järjestämässä Women in Business-lounaalla, ja siellä oli ilokseni myös muutama kiinalainen businessnainen, ja heidän kanssaan keskustelu oli todella mielenkiintoista. Toivottavasti näen heitä vielä sillä täältä on vaikeaa löytää kiinalaisia joiden kanssa voisi todella ajatella ystävystyvänsä ja juttelevansa. Vaikka ovathan kiinalaiset ystävällisiä: toissapäivänä mulle oli tulossa kukkia parvekkeelle kotiinkuljetuksella ja koskapa kuljettajapojat eivät osanneet paikalle eivätkä (tietenkään) englantia, niin olin hieman pulassa. Paikalle osui mies, joka oli käymässä meidän talossa (omistaa kuulemma sieltä asunnon jota näytti mahdolliselle vuokralaiselle), ja tämä täysin tuntematon mies käytti pari tuntia aikaansa selvittäen meidän kuljetusta ja tarkisti vielä että saatiin oikeat kasvit. Tai siis. Ei saatu ja setä selitti pojille että kipin kapin tuotte oikeat tilalle. itse en olisi saanut asiaa perille. Eilen sitten tuli oikea kasvi (monien puhelinsoittojen ja ihmettelyn jälkeen, alakerran suomalaisen rouvan ovelle...). Kuljetuspojat yrittivät periä uutta kuljetusmaksua mutta sitten tuli naapurin mummo hätiin ja sanoi että alkakaahan laputtaa, ite toitte eka väärät kasvit. Joten loppu hyvin kaikki hyvin. Mutta siis vaikka nämä kiinalaiset auttavat mielellään, eivät mielellään (syystä tai toisesta) kauheasti avaudu ulkomaalaisille. Yksi suurimpia syitä on varmasti kielimuuri...

Minunkin kiinankielen opiskelut ovat takunneet pahasti. Suomen reissun aikana jäin vähän jälkeen, eikä kiinniottamisesta oikein tunnu tulevan mitään. opettaja ei myöskään ole mitenkään liian rohkaiseva, selitti viime tunnilla kuinka syy siihen etten opi ääntämään oikein on se etten kuuntele tarpeeksi tarkasti. Koitin selittää että en vaan kuule eroa, mutta minulle selvitettiin että ei, ei en vaan yritä tarpeeksi... Täytynee yrittää kovemmin. Lähdenkin heti lukemaan kiinankielen läksyjä! Terkkuja sinne Suomeen!