Action together! (Amazing Bus Race)

Viime vkonloppuna oltiin Petterin työporukan tiimipäivillä. Sinne sai työntekijöiden lisäksi tulla perheet mukaan, omalla kustannuksella tottakai. Niinpä minäkin pääsin mukaan, mikä oli sinänsä kivempaa kun yksinään toljottaa tvtä himassa. Ja veikkaan että Petterilläkin olisi saattanut tulla mua ajoittain ikävä ;-)

Etukäteen olimme saaneet ohjeet että tiiminvetäjät ovat vastuussa tiimistään ja perheensä tuovat perheestään ja joka tilanteessa sitten noudatetaan annettuja ohjeita. Ja pysytään ryhmässä. "Action together".

Täällä tuollaiset tiimipäivät ovat ilmeisen tärkeitä, kiinalaisille työntekijöille se yhteisöllisyyden tunne on tärkeä. Jos ei tiimissä tunnu tarpeeksi yhteisöltä, niin helposti jopa vaihdetaan työpaikkaa sen takia! Ja jos tiimissä taas on hyvä yhteishenki, saattaa kokonainen tiimi kerrallaan siirtyä aina työpaikasta toiseen.



Lauantai-aamuna sitten olimme ennen seitsemää määritellyssä kohtauspaikassa. "Late is not allowed". Bussimatkalla matkaoppaamme (matkanjärjestäjä oli joku paikallinen turismiyritys josta tuli oppaat, bussit ja muut järjestelyt) papatti pitkät pätkät ohjeita (joista me ei tietenkään tajuttu mitään) ja sitten viihdytti bussia laululla ja vitseillä. Bussilaisia kannustettiin myös laulamaan ja kertomaan vitsejä vuorotellen ja kyllähän he kertoivat (me ei edelleenkään tietenkään tajuttu mitään). Tätä kesti ensimmäiset pari tuntia (jotka olisi olleet niin makoisia unitunteja muuten) ja sitten pysähdyttiin lounaalle, ihan jees ruokaa ihan riittävästi.



Bussikuski ajoi huimaa vauhtia (bussifirman kyljessä oikein luvattiin että kuski olisi hullu tai leppoisa tai jotain sellaista) ja niinpä saavuttiin muutaman tunnin kuluttua kuumille lähteille (Shuzi? Shizi?) "West Grand Canyon of China", joka oli aika käsittämätön turistirysä. onneksi melko tyhjä sellainen, täällä turismi on aika polvillaan kun ei kukaan uskalla tulla koko Sichuaniin sen maanjäristyksen ja tulvien takia (jotka eivät siis vaikuttaneet tänne kaikkialle). Siellä oli kankaista tehtyjä kiinalaisia "muinaishahmoja" ja sitten kaikkia kangashyönteisiä yms. ja sitten erilaisia altaita. Kaikista paras oli aaltoallas, jossa oli sellainen pumppu joka parin minuutin välein heitti sellaisen parimetrisen aallon altaaseen. Aika voimalla myös. Taustalla oli kiinalaisittain miksattua diskojumputusta ihan täpöllä ja siellä lapset ja vanhat äijät bailasi pelastusliivit päällä odottaen seuraavaa aaltoa. Tunnelma oli melkoinen!



Vesileikkien ja palaneiden olkapäiden jälkeen hypättiin bussiin ja matkattiin Bamboo Sea-nimiseen paikkaan (semmoinen luonnonpuisto noin 300 km Chengdusta etelään), jossa oli siis paljon bambuja. Lauantai-iltana ei ehditty vielä siellä kiertää vaan syötiin illallinen (jossa oli paljon bambusta tehtyjä huonosti sulavia ruokia) ja sitten vietettiin vapaa-aikaa (=olutta ja korttipelejä) porukalla. Majoitus oli samassa paikassa missä syötiin illallinen, kolmen tähden hotelli ja se tarkoittaa tuolla maalla sitä että ei WC-pönttöä vaan reikä lattiassa, semisiisti huone ja sellainen kylppäri että piti käydä ostamassa uimatossut sitä varten. Eli kahden tähden hotellia mä en täällä halua nähdä...



Lauantai oli tosi mukava päivä, jotenkin kun kaikkea arjessakin tarvii ajatella, niin oli ihan mukava mennä vaan ryhmän mukana. Sunnuntaina meille selvisi että lauantai oli ollut ihan vaan alkusoittoa ja sangen kevyt päivä kiinalaiseksi ryhmämatkaksi.

Sunnuntaina seitsemältä hotellin väki tuli herättämään kaikki. Kauhea ryminä, kolkutteli ja bussikuskimmekin (jolla oli varmasti maakunnan kovaäänisin töötti) tööttäili ikkunan alla. Että ei ollut mahista nukkua pommiin. Sitten aamiaiselle ja kipin kapin bussiin (jolla ajettiin noin 500 m) ja siitä kävelylle. Opas käveli edellä papattaen kiinaksi ja kaikki seurasivat perässä ja ottivat valokuvia kun tuli paikka josta käskettiin ottaa kuva. luonnonrauhasta nauttiminen kaukana.



Kävelylenkin jälkeen bussiin ja seuraavaan paikkaan (bambumuseo), josta bussiin ja seuraavaan paikkaan. Siellä käveltiin ja otettiin sellainen cabel car (joka mulle hurjaakin hurjempi, se meni valtavan korkealla bambumetsän päällä ja juuri kun olin toiveikas että se parin kilsan kohdalla päättyisi, paljastui alamäki ja lisää ylämäkeä). Varmasti pisin mitä olen missään nähnyt ja toivottavasti myös pelottavin jolla joudun kulkemaan.



Sitten taas käveltiin, ajettiin bussilla ja käveltiin (ja lämpöä lähemmäs neljäkymmentä astetta) hiki virtasi ja meinasi huumorintaju loppua. Sitten pysähdyttiin lounaalle (bambuja ja sieniä lounaaksi, myös hyvää makkaraa ja savustettua pekonia), ja sitten taas etapit jatkui. Nähtiin upeita maisemia ja vuoren kylkeen pystytettyjä buddhalaistemppeleitä, ja niillä teki mieli rukoilla armoa lisäkävelyltä (yllättävää kyllä noi temppelit on usein kaikkein korkeimalla nyppylällä, ja rappusia aina riittää). Bambulaivoilla soutaessa kaikki lihakset jo huusi lepoa, ja kaikki vaatteet niin läpihikoiltu, että monet kiinalaiset vaan hyppäsi jokeen vilvottelemaan. Itse kylvettiin vaan hiessä ja nautittiin ryhmämatkalaisen arjesta. Todella vaan haaveiltiin tuntien bussimatkasta jolla voisi nukkua.

Tuo Bamboo Sea on kohteena sellainen että siellä on pakko mennä ryhmän mukana tai autokuljetuksella, ne nähtävyydet (vesiputoukset, temppelit yms.) on kuitenkin aika kaukana toisistaan että sen kävellen voisi nähdä. Mutta ryhmämatkalaisten on siis parempi varautua huimaan tahtiin ja fyysiseen rasitukseen.



Paluumatkalla nukkuminen osoittautui vaan haaveeksi, tie oli sen verran huonossa kunnossa ja kotiinpääsyä innolla odottavan kuskin vauhti niin kova että bussi pomppi aika muutaman metrin ilmaan joka kuopasta ja mä puristin rystysen valkosina Petterin kättä ihan varmana siitä että bussi joko leviää liitoksistaan tai kaatuu jossain vuoristotien mutkassa. Mieluummin olisin tullut jopa sillä cable carilla alas takasin sieltä vuorelta.

Lisäksi tvssä huusi täysillä vuorotellen joku kiinalainen talk show (tai siis paremminkin shout show) ja karaokevideot. Lähempänä Chengdua jouduttiin odottelemaan tiellä aika tovi kun hiilirekka oli kaatunut tielle (täällä rekat kulkee ihan käsittämättömien ylilastien kanssa) ja sen jälkeen pelotti vielä enemmän. Bussi veti niin kovaa kun se pääsi ja jos joku oli edessä, niin ajettiin perään ja käytettiin sitä jumalatonta tööttiä jonka ilmanvastus sai pienemmät autot luisumaan sivuun ja mopoilijat varmasti menettämään kuulonsa. Päästiin kuitenkin hengissä kaupunkiin ja kun Petterin työkaverit vielä pyysivät meitä mukaan syömään, oli pakko sanoa että sorry, nyt meidän pitää palkita itsemme länsimaisella ruualla. Mentiin Peter's Tex-Mexiin syömään lohturuuat ja palkitsemaan itsemme siitä että olemme kokeneet taas jotain auttamattoman kiinalaista.

Matkan kaikki kuvat: http://www.fototime.com/inv/33C695B2CCD6C3C

Ai niin ja näitä myytiin siellä monessa paikkaa. Jos joku tietää mitä ne ovat, otamme ilolla vastaan tiedon tai hyviä arvauksia!