Kiinalainen taksinnappaus

Siis niille, jotka ovat ihan yössä, niin tiedoksi että Kiinassa on paljon ihmisiä. Kun sanon paljon, tarkoitan että ihan järjettömän paljon. Niin paljon että Helsingistä käsin sitä on vaikea kuvitellakaan. Mm. se pikkukaupunki jossa käytiin toissa vkonloppuna on 300 000 ihmisen kylä. Täällä on enemmän miljoonakaupunkeja kuin missään. Eikä se yhden lapsen politiikka tunnu olevan ihan niin tiukka kun annetaan ymmärtää, yksilapsisia perheitä on paljon, mutta kyllä erityisesti heti kaupungin ulkopuolella näkee myös sisaruksiakin.

Täällä on ilmeisesti ollut aina aika paljon ihmisiä, tämä kulttuuri tuntuu jotenkin sopeutuneen siihen. Siihenhän voi sopeutua monella tavalla. Japanissa myös väestötiheys (sehän on taas aika pieni paikka, varsinkin täältä Kiinasta katsoen) on huima, ja siellä on käsittääkseni (mun Japanian kulttuurintuntemus on aika heikkoa, ja tämä Kiinan kulttuurin tuntemuskin perustuu vaan muutaman vkon haparoiviin kokemuksiin, joten mua ei välttämättä kannata kaikessa uskoa...) kehitelty aika tiukat käyttäytymissäännöt jotta ihmiset pystyisivät elämään ahtaasti ja lähellä toisiaan.

Täällä Kiinassa on valittu toinen tie (kiinalaisittain dao, tahi vanhaan tyyliin tao). Täällä käyttäytymissäännöt ovat väljemmästä päästä, ja ahtaasti ja lähekkäin eläminen sujuu periaatteella "jokainen huolehtikoon omistaan".

Käsitys siitä ketkä on "omia", on onneksi aika laaja, kiinalaisilla on laaja verkko tutun tutun tuttuja, joita koetaan velvollisuudeksi auttaa. Täällä kun oli se maanjäristys hiljan, niin jossain uutisoitiin että siinä mielessä tilanne oli kiinalaisittain historiallinen, että ensimmäistä kertaa kiinalaiset lähettivät apua toisille kiinalaisille JOITA EIVÄT MILLÄÄN TAVALLA TUNNE. En tiedä oliko jutussa perää vai ei, mutta se kertoo myös sen että mikä voi olla vaikeutena kun täällä yritetään puhua ympäristöasioista tms, että sen pitäisi jollain tavalla koskettaa näitä "omia" ennen kun sillä on merkitystä? No en tiedä, tämä voi olla hätiköityä, kyllä täällä ainakin paljon niistä ympäristöasioista puhutaan, enkä tiedä onko toi lehtijuttu noista maanjäristysavustuksistakin vaan kateellisten panettelua.

Mutta siis takaisin käytöstapoihin. Kiinalaiset eivät varsinaisesti meitä kohtaan vielä kamalasti töykeyttä osoittaneet, mutta kyllä välillä huomaa että meidän ongelmat ei ihan kamalasti jaksa kiinalaisia kiinnostaa (esim. kassalla luottokortin kanssa puljaaminen, niin kassaneiti usein käyttäytyy kuten hänelle on aivan sama saatko nämä ostokset tehtyä, mitäs tulet tänne tollaisten vaikeiden ulkomaankorttien kanssa (ja btw. ne ulkomaankortit toimii yleensä kassoilla kuten paikallisetkin, ne on vaan kumman näkösiä, niin pitää kutsua viisi kaveria ihmettelemään ja puistelemaan päätään) tai kun menen taloyhtiön toimistoon kysymään postia (käyn siellä aina samalla asialla ja osoitan kaappia jossa on postia, mutta koska en osaa sanoa asiaa kiinaksi niin minun pitää odottaa "englanninkielistä" palvelua, jolle osoitan samaa kaappia, ja saan vasta sitten postini (sen jälkeen kun ensin minulle kerrotaan että ei täällä mitään ole, kyllä me soitettaisiin teille jos teillä olisi jotain postia, ja oho, onhan sitä täällä kuitenkin, ja meille on joko soitettu a) kiinaksi b) lankapuhelimeen poissaollessamme tai c) ei ollenkaan))) ja on muutamia tilanteita joissa kiinalaisen käytöksen voisi tulkita töykeydeksi (jos ei jaksaisi aina ajatella että se on vaan sitä kun on totuttu elämään ihmispaljouden keskellä).

Yksi näitä asioita on jonottaminen. Kotona naureskeltiin kun luettiin uutisia siitä kuinka olympialaisten alla Pekingissä opeteltiin jonottamaan. Ei naureta enää. Eikä ole muuten oppi levinnyt tänne Kiinan sisäosiin. Täällä jonottamisen käsite on ihan erilainen, sen näkee liikenteessä ja muualla. Eli siis jonon sijasta ihmiset liikkuvat tavoitepistettä kohti sellaisena epämääräisenä virtana. Ihan ekana ei kannata olla, on turvallisempaa mennä massan mukana ja tehdä sitten niin kuin muutkin tekee kun ollaan päästy mihin ikinä jonotetaankin, mutta kannattaa paikantaa se rohkea joka menee ekana ja pujotella itsensä mahdollisimman lähelle. Jos esim. seisoo kassalla sen takana joka maksaa, kiinalaiset tulkitsevat sen niin että sinähän et ole ihan varma haluatko vielä seuraavaksi maksaa, kun et ole jo tunkenut tavaroitasi ja rahoja siihen kassa-neidille tyrkylle. Silloin se ei varsinaisesti ole kiilaamista jos he menevät siihen ensin, sinähän et siihen niin kovasti halunnutkaan.

Sama koskee takseja. Niitä on täällä paljon, ja yleensä sellaisen saa kohtuullisen helposti, mutta on aikoja ja paikkoja, joissa taksia haluavia on enemmän kun niitä on tarjolla. Silloin tuntuu olevan yleensä voimassa se sääntö että se kenen käsi on ensin ovenkahvalla (riippumatta siitä kuinka kauan taksia on odotettu, kuka sen on viittilöinnyt pysähtymään, tai kenet taksikuski on kyydiksi paikantanut), saa taksin. Paitsi silloin kun säännöt eivät päde (joka voi olla milloin vaan) jolloin se joka istuu ensimmäisenä taksissa sisällä on kyydin saanut. Eilen yllätin itseni kiinalaisuuden elkeistä, kun olin menossa Petteriä tapaamaan Decathloniin (urheiluvälinekauppa) ja olin odottanut taksia jo ainakin kaksi minuuttia. Taksi pysähtyi kadullemme, ja näin kuinka siihen oli astumassa joku mies. Juoksin taksin ja miehen väliin, kuuntelin sen kiukkuista manausta (josta en onneksi ymmärtänyt mitään) hyppäsin kyytiin ja paukautin oven kiinni. Mulkaisin sitä vielä ylemmyydentuntoisesti että kehtaatkin kiukutella, aikuinen mies.

Kyllä musta vielä kiinalainen tulee... Kun tulen Suomeen ihmiset on varmaan kauhuissaan mun uusista kiilailukyvyistä.

P.S. Petteri sanoo että sitä kohtaan olla yleensä tosi kohteliaita kaikkialla. Tämä voi olla joku nais-mies-juttu (tästä lisää feministi-tilitystä myöhemmin). Tai sitten johtuu siitä että Petteri on pitkä ja komea (erityisesti komea, saanko korostaa!) länkkäri, ja mä olen tämmöinen pätkä ja epämääräisesti aasialaisen näköinen (että hyvässä lykyssä kävisin kiinalaisesta, mutta kun en osaa edes kiinaa, niin olen varmaan jonkun epämääräisen vähemmistökansan edustaja...)